Niin sittenkin

Vaikk’ kohtalonne puute lie,korkeelle otsa kuitenkin.Pelkurein ohi käyköön tienyt uljahasti sittenkin!Pois pikkupyyteen keskeltä. –On arvoasteet helyjä,mies itse kultaa kuitenkin.

Aterianne laiha lieja mekkonnekin piikkoinen.Lurjukset silkin, herkut vie,mies aina mies on kuitenkin.Korua kullan loisto vaan. –On kelpo miesi puutteessaankuningas kuitenkin.

Kun armon herran lakeijatne ryömii, ohi ylpeinäme käymme. Satain johtajatkuin ruohot ajan myrskyissäon kuitenkin. Ja nauhansaja helyt naurun arvoistaon meistä sittenkin.

Kun kilven antaa ruhtinasja kannukset niin ritarion valmis. Miesi kunnokastok’ ilman noit’ on korkeempi. –On tyhjää säätyrupatus.Sisäisen arvon tuntemussuurinta sittenkin.

Siks’ toivokaamme hartaastiett’ tosi, paras kuitenkinmaanpiirin kaiken valtaisi.Kun totuus voittais sittenkin,niin ihmislapset veljinäkulkisi käsi kädessäjo vihdoin sittenkin.