Faustin II osan alkukuorot

Ihana seutu.

Faust kukkanurmella väsyneenä, levottomana,unta etsivänä leväten.

Henkiparvi leijuvana häilyen, suloisia pikkuolentoja.

Ariel.

Tuulikanteleitten säestämä laulu:

Konsa kaikkialla hohtaakukkain sade keväinen,ihmislasten katseen kohtaavihree siunaus kenttien,silloin keijut sinne rientää,miss’ on apu tarpehen;onnettuutta tahtoin lientäähyvien ja pahojen.

Kun ympäröitte ilmavasti leijuintään urhon, tapa on se jaloin keijuin.Sydämen tuima taisto hillitkää,pois kilpistäkää tunnon-tuskan nuolet,sisäinen sulattakaa rinnan jää.Pois pyyhkikää yön hetkien huolet,ne lieventäkää, kallistakaa pääpatjoille, jotka viileyttä valaa,mies sitten kylpyyn viekää Lethen veen,jäsenten jäykkäin notkeus pian palaa,kun lepää vain hän päivän koitteeseen.Ihanin velvollisuus täyttäkää:taas hälle pyhä valkeus näyttäkää.

Kuoro

yksin, kaksin ja useammat yht’aikaa, vuorotellen ja yhdessä:

Konsa yli vehmaan tienoonleyhyy ilma lempeä,sulotuoksuun, usvaan hienoonkaiken kietoo hämärä,ikirauhan kuiske kulkee,tuutii levon sydämeen,päivän portti hiljaa sulkeesilmät urhon uupuneen.

Yö on tullut, pyhään paloonpuhkee taivaan tähtivyö,kipinöihin pieniin, valoonsuureen syttyy ylhä yö,ilman ääret kimaltaensyviin vesiin kuvastuu,valtiaana taivaanlaenloistaa täysi, tumma kuu.

Haihtumistaan hetket haihtuu,pois on onni, onnettuus,tilas terveyteen vaihtuu,kohta koittaa päivä uus.Laaksot, kummut vihannoivat,käyvät rauhan siimekseen,peitoin hopeelaineet loivatkypsyy heelmäin runsauteen.

Toiveet saavuttaakses tuonnekatso päivän koittohon!Kevyt kahleittes on luonne:uni pelkkää usvaa on!Uskallukses siitä karttuu,mikä laumaa kammottaa;ymmärtäin kun toimeen tarttuu,jalo kaiken aikaan saa.

Suunnaton melu julistaa auringon lähestyvää nousua.

Ariel:

Ulvoo Ilmatarten myrsky!Hengen-korvaan lyö kuin tyrskypäivän uuden synnyinhyrsky.Paasiportit paukkaa, jyskää,aamun rattaat pyörii, ryskää,pauhun valo synnyttää!Rummut räikkyy, torvet raikuu,silmät vilkkuu, korvat kaikuu,pakoon, keijut, kiitäkäähiljaisuuteen kukkain umpuin,kätköön vuorten, lehväin, kumpuin,syvemmälle, syvempään;kuuroks käy, ken kuulee tään.