Muhamedin laulu

Nähkää vuorilähderiemun-kirkaskuin tähtikatse;hyvät hengetpilvein päälläruokkivat hänen nuoruuttaanlomassa pensasten, louhten.

Nuorna, raikkaanataivaasta tanssiise marmoripaadelle,jälleen riemuitenpilviä päin.

Kautta vuoripolkujenkirjokiviäajelee se,ja tempaa mukaansa veljeslähteetvarhain jo johtaja-askelin.

Laaksossa kukatkasvavat hänen astunnastaan,ja hänen hengestäänniitty elää.Eivät estä häntä varjolaaksot,eivät kukatkaartavaiset häneltä polven,imartavaiset lempisilmin;tasangolle hän tahtookäärmeenä kiertäen.

Purot yhtyy ystävinähäneen heljät. Nyt hän astuuaavikolle hopeaisna,aava itse kimmeltää,riemuavat hälle virrat,vuoripurot huutavat:»Veikko! Veikko! Ota meidätmatkallesi veljinä,myötä isäs vanhan luokse,Meren iankaikkisen,joka vartoo avosylinlapsiansaturhaan ikävöiviään;sillä meitä erämaassaautiossa ahmaa hiekkaahnas; päivä päämme päälläimee hurmehemme; kumpumeidät lammeks salpaa! Veli,ota veljet alangolta,ota veljet vuoristostamyötä, isäs suuren luo!»

Uupumatta eespäin käy hän,jättää tulihuippu-tornit,marmoriset linnat, luomatrunsautensa, jälelleen.

Atlaana hän hartioillaankantaa laivat sedripuiset,liput liehuu päänsä päällä,humisevat ilman halkihänen kuulun kunniaa.

Näin hän kantaa kaikki veljet,kalliit hälle, armaat hälle,riemuraiuin taaton vanhan,vartovaisen sydämeen.