Arolempeä

Aropoika kun lempii milloinaron neittä, hän naiselleenvalan rohkean vannovi silloinkäden tarjoten immelleen:

Sua lemmin ja lempeni tähdensinut tahdon ja ansaitsenja kerranpa heimosi nähdensun nostan ma ratsaillen

ja vien sinut kanssani sinne,kuhun kulkevi taival mun,kuss’ ei kysy suu: mihin, minne,kuss’ onni on mun sekä sun.

Sua lemmin, mut siitä ma vaadinsun lempesi myös kokonaanja ankaran lain minä laadin,jota nousen ma palvelemaan:

Jos vain olet uskoton kerta,petät lempeni koskonkaan,niin puukkoni povesi vertajuo viimeiseen pisaraan.

Näin vannoo mies aron aavanvalan tummalle immellenja neitonen loppuhun kaavanvain lausuvi amenen.