Kumpa –

Voi, kumpa me voisimme ainanäin toistamme lämmittää,kun kohtalon viimat vinkuu,kun uhkaa talvi ja jää.

Voi, kumpa me voisimme ainatointoiseemme luottaa näin,meit’ tuska kun vartoo ja vaaniimure mustin ja myrkykkäin.

Voi, kumpa me voisimme löytäätaas toisemme silloinkin,kun onnemme muut kukat värjyyvärin kalpein ja keltaisin.

Niin – kumpa me armahin ainanäin toistamme lemmittäis,ett’ toistemme rakkaus ainasois suojaa ja lämmittäis.