Puu ja lehdet

On ihmiskunta puuja lehti senon ihminen,mi pian lakastuu;se kesää tuskin täällä vielä näkikäänja elon tarkoitustaan tajus itsekään,kun kuoli seja levollepään painoi mullan povelle.

Yks lehti putoo puusta pikemmin,vaan toinen vaipuu vasta myöhemmin,näät, tasaisest’ ei aurinkoa riitäja pimeys ei elinvoimaa siitä.Tääll’ lehti toinen toista varjostaaja pintalehti kaiken valon saaja varastaanäin toisen elinvoiman kokonaanja siitä karttuuja vahvaks’ varttuu;mut alin lehti vailla valoaanei kauvan kestä, kun jo kuolee pois,vaikk’ kasvu-aikaa vielä ollut ois,pois kuolee, kaatuuja mullaks’ maatuu.

Puu, runko säilyy ajast’ aikahanja aina uudet lehdet näkee kasvavanja – kuolevan.Sit’ täällä koit ja madot syövätja ajan rajuilmat sitä lyövät,mut murru, taitu ei se vaan,ken tietää, tokko milloinkaan?

Oi, mihin verrata voi ihmiskunnan puuta?Niin ihanaa, niin kurjaa et sä tiedä muuta!