Talven tullen

On talvi kohta käsissä,jo hallahenki havaa;taas luonto lumisylinsämaan asujille avaa.

Maan päälle lumihiutaleetjo taivahalta putooja akkunoihin uutimetjääkiteet kohta kutoo.

Pimeetä on jo Pohjola,yön synkeätä selkää.On tuska sitä tunteaja sitä mieli pelkää.

On talvi ahne, ankara,on kovakoura, julma,ja sillä vahva vartijaon pohjan kylmä kulma.

Ei talvi säästä, suojeleja tue turvatonta,ei vaipumasta varjelese lasta onnetonta.

Se koditonta kurittaaja osatonta painaa;sen alla raukka raukeaaja heikko ompi vainaa.

Min nälkä jätti jälelle,sen pakkanen jo pyytää;min suvi siitti elolle,sen talvihalla hyytää.

Se olla voipi onnekas,kell’ ompi puita takkaanja jolle sarka sadokastoi jauhoerän vakkaan.

Ei tätä tuuli, talvisääja huurat huoletuta;mut mitä muiden osaks jää,se toista ompi tuta.

Kun lieden liekki hulmuvavei viime puut ja korret,on takan hiilos tuhkanaja alastonna orret.

Niin siellä sitä kysytään,ken kylmän alla kestääja tokko tuhot talvisäänvoi elinvoima estää.

Ei talvi tule yksinään.Se vierahia muitatuo kerallansä kestimään;tuo yhtä ahmatuita.

Tuo tullessansa tautejase sekä sairautta,tuo tuskia ja vaivojaja muuta raihnautta.

Näin varustaumattomanse kuolettaapi elon,ja siksi, siksi raskahanse tuopi tälle pelon.

Jos kevättoivo kellä on,hän voittanut on puolen,mut kell’ on tunne toivoton,hän horjuu alla huolen.

Oi, syttyköhön sydämiintää tunne: kevät koittaa!Saa päivänpaiste pakkasiin,uus kevät kylmän voittaa!