Uni sekin

Ma raivasin tien erämaahanja kukkia kasvatinpolun varteen paljon, paljon,ja – työtäni silmäilin.

Ja katso! se kaikk’ oli ihmeenihanaa, sopusointuisaa,ja muut’ ei puuttunut tuostakuin kukkien kulkijaa.

Vaan silloin saavuit sa sorjakuin kukkien haltijatar,kuin korven keinuva keiju,hämyn henkien valtijatar.

Ja viitaten sulle, ma lausuin:»polun tuon minä sulle tein;sen saat sinä armahin, koskaolet kallis sa sielullein.

Ma en sitä astua taida,en kukkia kulkea saa;korut nuo näät eivät siedämun jalkaini poljentaa.

Ma syrjässä seison vainen,kun kuljet sa kaunoinen,ja kaukaa, kaukaa ma riemuinsun leikkiäs silmäiien».

Noin lausuin. Nyökäten päätäjätin näin polun polkijaks sun.Ma jäin. Mut riemusin vielä,uni loppunut kun oli mun.