Sapatti

Luotuansa maan ja taivaan,mailmanmenon määrättyään,väsyi Herra työhön, vaivaan, –kuusi päivää häärättyään.Heittäysi loikomaan,raajojansa oikomaan,sanoi: ”Nyt on lauvantai.Teinkö liian kauan, taijatkaisinko työtä yhä? –-Enkä viitsi – nyt on pyhä.

Taas kun alkaa arkipäivät,unestani herättyäin,töitäni kuin kesken jäivätuutta voimaa kerättyäinjaksan jatkaa, toimia,ponnistella voimia.Jos on onni myötäni,kuten toivon, työtänimikään häiritä ei saata.Vaan nyt tahdon hetken maata.”

Tuumi näin ja nukkui heti,väsyneitä aivojansalepuutellen unta veti,muistanut ei vaivojansa.Suloist’ oli virua,huomannut ei pirua,joka astui tilalle,pani kaikki pilalle.Pirun haltuun luomakuntajäi, kun Herra veti unta.

Herättyään Herra näkikaikki perin muuttuneena.Taivaallinen sotaväkikuuli hänen suuttuneena,kiukuissansa sähistenkiroavan rähisten:”Piru vieköön koko maan!Min’ en koske mokomaan!Ikuisesti vedän unta –työskennelköön ihmiskunta.”