Elämäni (Kovero)

Oma vimman, vieras liesiJa rakkautta ei:Ne ilon aikaisehenPovestan poies vei.

Ja mailman myrskyyn sittenMä jouduin kulkemaan,Kunneska opin, ett’eiElo leikki olekaan.

Mä ryhdyin miesten työhönJa raadoin päivät, yöt:Mut synkkää sydäntäniEi tyyntäneet nää työt.

Nyt äänet korvissan soiKuin kaukaa kantelon:Ne sokeen mummuvainaan’Ilt’-aamu-virret on.

Ehk’ alkaa kevät vieläJa kesä rauhaa suo,Ehk’ ei syys, talvi paina,Kun saavun Luojan luo.

Hän ottaa orvon vastaan,Mun murhepoikansa,Suo mulle onnen oikeen,Vie viimein rauhaansa.