Sydämeni (Kovero)

On suurin surkeuten’Mun oma sydämen’.Ei sitä muuten näy,Vaan kyllä selväks käy,Jos valkeus sisustaanSen pääsee paistamaan.Kuink’ ähkyy, vohkuu senPalkehet pahuuden,Jos ei se saada voi,Mit’ aikoo, aprikoi!Sen juonet katalatJa himot kauheatKen kertoella voisJa päivän valoon tois!

Vaikk’ usein harhaan vie,On pahan kaiken tie,Ei syypää sittenkäänSe ole mihinkään.Muut aina vääräss’ on,Se tälle mahdoton.Jos ain’ ei pettää saa,Se puikkii valheen taa:On syyttömästi nytTaas koito kärsinyt.Se halaa maallistaJa hylkii taivaista,Vie mun alaspäin,Kun pitäis ylespäin.

Langennut enkeliOn sydämmessäni.Jos tuota tuntoniVälisti vastusti,Se käärmeruoskallaanSai veren’ vuotamaan,Mun saattoi satimeen.Vie varmaan syvyyteen,Jos ajoiss’ apuaEi mulle anneta.Ei auta voima mun,Mä raukka rutistun.Oi Herra taivahan,Ann’ apu vaivahan,Vaimenna haavat nää,Sä olet kaiken pää,Laupias, armiasRakkaassa Pojassas!