Perintöosa

Kaks vuosikymmentä kiitänytOli tapaansa tunnettuun,Nuo, jotka mun kasvatti jockeyksElon hauskahan urheiluun.

Isän, äidin muistolle siunaus,He tarkoitti kaunista niin,He valmiiks raivatun tieniKoki verhoa kukkasiin.

Ma kaikkea hyvää tekisin,Jot’ei tehdä he voineetkaan,Ma löytäisin onnen, jot’eivätIsät löynnehet konsanaan.

Mut niin tuli aika ja mietteitä toi,Ja jo himmeni maailmain,Myös mun kävi matkani hautaanElon vanhaa vauhtia vain.

Mun itsellein tuli raivata tie,Mitä lie he jo tehneetkin,Ja mun tuli kysellä samaa,Jota kysyi he aiemmin.

Ma saisin myös samat vastaukset,Kuin vanhemmat eläissään,Ja ma neuvoisin nuoria noita,Mitä löynnyt en, löytämään.

He kaikkea hyvää tekee niin,Jot’en tehdä mä voinutkaan,He löytää onnen, jot’eivätIsät löynnehet konsanaan!