Mit oomme?

Me oommeko luotuna kerskumaan,sanaratsuilla ratsastamaan –?

Tuot usein aattelen –ja tuntuu siltä,kuin sanasankareita oltais vaan.

Me kerskumme kuin ”paratiisi”tää Suomi oisija enkel laulut ympärilläaina soisi.

”Sivistys” meillä on niin korkeaa,me käymme eellä muiden kansain,”ensimmäisnä” –ja kuitenkin vaan loan lika-aallottää ”sivistys” on voinut nostattaa.Ei sivistyksen siementäkään meilläja tuskin maata, johon kylväs sen.

Jokainen päivä likaista vaan kertooja kauhuntöitä, unta, hekumaa,yön kylmä rautarengas vieläpuristaa orjanansa pohjolaa.

On meillä ”tiedon” miestä,seppää ”taitavaa”,ne usein lainahöyhenet on vaanja katin kultaa, löytö kunniaa.

On meillä ”soittajia” kanteleenja ”Suomen laulu” yli maiden raikaa,mut orpona on sentään oma kieli,omilla tantereillaan kulkurina käypi,kuin mieron lapsi.

Me oomme ”katajaista” kansaaja heinäkään ei notkeammin taivukuin ”katajaiset” täällä taipui,kun idän taivas kerran salamoi.Ken paremp’ on, me siitä kiisteltiinja sitte väsyksissä – nukuttiin.

Me oomme ”pientä”, ”köyhää” kansaamut kuitenkin me voimme vuodetveljesliitoihimme käyttää,ja pirstoa ja rikki kaiken lyödä,vaik’ joka korsi meil’ ois tarvis,päästäksemme tuuman edes eteenpäin.

Sananko sankareiksi meidäton luotu vaan,narreina tyhjyyttämmekerskumaan –?

Ei, ei sentään,aik’ on meidänkin jo noustaja nousta että nousuksi se nähtään!Pois sanahelkkyily ja itserakaskersku laulu.

Nyt työhön, totiseen ja suureen,nyt yöstä päivään,viel’ elää meissä pohjan kirkas henki.

Ei kerskumaan,vaan teoin laulamaanon Suomi luotu tänne mailmaan --!