Muille – sulle

Muille mun huuleni hymyäämutt’ sulle mun sydämmeni itkija sulle se kauneimmat kukkasetens’ lempensä tarhasta kitki.

Oli muut mulle hymyä, sumua,sä sydämmen suru olit syvä,ei muista mull’ jälkeä jäänytkään,ei muistoa huonoa, hyvää.

Sinä jäit minuun suruna syvänä,jäit jälkenä salamani suuren?ja mitäpä miettinen milloinkin,sun muistosi luo sille juuren.

Oli muut vain valhetta, totuus sä,muut syttyivät, vaikenit sinä,sinä yksin lempesi illoin saitilmi kuolleina kyynelinä.

Siksi sä mulle niin kallis ootkun kätkit sä kalleimpasi,sit’ ettei maailma tuntenutkaanmutt’ mä tunsin sen tuskastasi.

Siksi sä mulle niin pyhä oot,kun suru nosti sun suurempana,ja lempesi haudalle huokaus käymit’ ei kertoa voi sävel, sana –.

Hymy luotu on kukaksi kaikkien,mutt’ yhdelle sydänkukan kitkee,ja sille pyhää seppeltä rinnassaanens’ lempensä alati itkee.