Unkaria muistellessa

Rakas olet mulle Unkarini,tulisien tuntehien maa,kerran kuulin viulujesi virret,en voi niitä koskaan unhoittaa.

Rakas olet mulle Unkarini,taistelon ja toivon kotimaa,kulkuasi elon tiellä ainavapauden kaipuu kaunistaa.

Rakas olet mulle Unkarini,kuvas syöpyi syömmeheni mun,muistan yösi lempeät ja tummat,laulun Tonavasi kerskaillun.

Rakas olet mulle Unkarini,terve, riemukas ja keväinen,joka kummullesi sydän heittääihailussaan kiitoskukkasen.

Rakas olet mulle Unkarini,Suomi-armahani heimomaa,jumalat suojelkohot sitä maata,min helmassa saa Petöf uinahtaa.

Mirza tytär aroruhtinaanlempi vaaleaa,siksi isä hänet kiros’,äiti karkoittaa –.

Mirza tytär aroruhtinaanlempi vaaleaa,kulki hyljättynä kodistaankohti kuolemaa.

Mirza rantaan Balatonin saa,on kirkas kuutamo,silmin hopeaisin kutsuuhäntä aallokko –.

Mirza tytär aroruhtinaansinne jää –kuuhut pilven allehäviää –.

Illoin oudon soiton kulkijallejärvi soi –.– Kysyt sitä –?– Tuuli vastaa:– Mirza unelmoi –.

Muistan sentulisenZardas tanssin sen:tyttönen,poikanen,käy kuin lennellen.

Muistan sen,hehkuenkatsoi toisiaan,rakkaustuo kirkkausnäin syttyi kukkimaan –.

Muistan sentulisenZardas tanssin tään.ihastuin,innostuintenhosävelmään –.

Mä olen tyttö Unkarin,mä tummaksi tunnetaan,oi, mulla veikko viulu onja siskoksi mun sanotaantuo tumma pustan yö –.

Mun kehdollani tuuli soija räiskyi nuotio,jo lasna mulle Balatonsoi niinkuin kohtalo,– tuo järvi hopeinen –.

Mä synnyin suruks’ äitini,en isää nähnyt lie,on rinta surunnuotioja elämäni tie, –sen peittää murhe vaan.

Mä voimaa imen laulustaja kun tuo viulu soi,niin onnellinen silloin oonja sydän unelmoi,– ne kohta hautaa taas –.

Se poika jota rakastan,sen sydän tulta lyö,se lempeä kuin aamu onja ylpeä kuin yö,sen lempi autuutt’ on.

Mä olen tyttö Unkarin,mä tummaks’ tunnetaan,oi, mulle veikko viulu onja siskoksi mun sanotaan,tuo tumma pustan yö –.

Tonavan rannalla kerrankun illalla unelmoin,yks’ tunne sieluuni syttyikera kultaisin karkeloin –.

Se oli hehkua heimoon,sulokansahan Unkarin,se oli heimoista tulta,sen tuntemus onnellisin.

Minä lemmin Unkarin maata,sen pustoja, vuoria sen,minä nuotiot näin, ja viulutne soi mulle sydämmehen.

Kun illoin rauhassa uinun,aatos rientävi Unkarihin,sen suru mun sydäntäni syttääja saa sydänkyynelihin –.

Oi Unkari, onnea saa’os,saa kevätkin kerran sä,saa iloa vieraaksi pirttiinja päivyttä – lempeyttä –.