Vielä kerran

Vielä mekin kerranlapset Karjalan,toivontuomistommenäämme kukkivan.Vielä mekin kerrantäällä noustahan,ajan ihmisvirsikerran kuullahan.

Älkää luulko ettäijäks unihinkuoli Väinön kansaheimo hehkuvin.Älköön luulko etteikannel Karjalankaiju uutta tultapohjan kansahan.

Miksi unta nukkuulapset Karjalan?Siksi, että kahleetkahli Karjalan.Uudet opit, virretvoitti Väinämön,nosti kulmillemmehimon helmistön.

Meitä aina polkiaika unehen,samaa vieras vaatipahoin polkien.Sitä omain orjuuspainoi murtaen,oma mahti kylvisyksyn siemenen.

Sitten armotonnaluki tuomion,»rajakunnahillapetturjoukko on».Meitä kyllä syyttimutta unhoittaa:»kyllä lännen rantaaruotsi rumentaa».

Luokoot tuomioitameille aina vaan,apua he sentäänei käy antamaan.Mutta heidän apusenhän tunnemme,siinä aina orjainkahleet näemme.

Mutta vielä kerranlapset Karjalan,poistaa povestansatalven painavan.Kevätvirtain laillasilloin kuohahtaa,ilmi ihmisvirrenkannel kajahtaa.

Ei se nouse tästätoisten tukien,nousee sorronkilvetalas repien.Nousee julistellentiedon sanomaa,korkealle nostainveljesvaltikkaa.