Pienokaisen tulo

Kun oli talven valtaTuo jäinen särkynyt,Ja pitkän unen altaTaas kevät elpynyt:Niin nyykäytti päätäänJo rannan kukatkin,Ja heille suutelonsaSoi puro armahin.

Ja kukkasille rannanPien’ joki lausui näin:Ma lainan teille annan,Mun pienet ystäväin!Se kasvoi helmastani,Se onpi lapsi maan,Vaan taivahasen kuuluuSen henki ainiaan.

Ja eteenpäin se juoksi,Tuo valpas puronen;Mut rantaan kukkain luoksiJäi lapsi armainen.Ja kukkasesta kukkaanOl’ riemukulkunsa,Ja äidin helmaan viimeinSe päätti matkansa.

Oi, riemu taivahinen!Oi, autuus verraton!Tuo vaimo onnellinen,Mi äidiks tullut on! –Ja vasten rintaa sulkiHän aarteen kaivatunJa silmä silmään taipuiJa sielu sieluhun.