Punkaharju

Oli kerran miestä kolme,jotka sattuivat Savostakulkemahan kuuluisahan,haluisahan Helsinkihin.Tuiman salmehen tulivat,joss’ on saari salmen suussa;yli salmen saatettihinsille puolen Punkaharjun.

Astuvat ylämäkeä,käänteleivät, katseleivat,istuvat, ajattelevat;kuuntelevat kukkumista,kesälinnun laulamista,kuinka siinä linnut lauloi,linnut lauloi, metsä soitti.Antoi aurinko ilonsa.päivä paistoi pilkin nientä;siitä koko luonto liikkui,ilma silmissä iloitsi,ilahutti ihmiskunnan.

Kaikki’ näitä katsellessa,läikkyviä lähtehiä,järven, lahen lainehia,kerran vielä keskenänsämiehet mielestä hyvästäpuhelevat puolestansa:kun ois tässä kukkasia,lehtipuita lempehiä,oksakaan omenapuuta,oisipa osa hyveäParatiisin maan paria,Aatamin asuntomaata!

Tuosta kärryihin kävivät,rupesivat rattahille:ratas vieri tietä myöten,aatos Luojan töitä myöten.Ajoit siltoa sinistäsekä harjua haluista;siell’ on puista portti tehty,katuvarret kaunistettu.Tämä silta on silloin tehty,kun on kuu kokohon pantu,kun on aurinko alettu,laskettuna maan perustus;viel’ ei vaivu vuoliaiset,eikä arkut alla murru!