John Otrapää

Ja pyhät, kuulut kuninkaat,nuo viisaat Itämaan,he vannoivat: ”John Otrapääon syypää kuolemaan”.

He sahrat sai ja syvään tuonjo kynti multahan;he vannoivat: ”John Otrapääsai julman kuoleman”.

Mut kevät armas kerkeääjo satein vienoisin;John Otrapää, hän nousten taassai kaikki ihmeihin.

Ja saapui suvi helteinen,nyt vahvaks varttui hän;pää keihäin asestettu on:”Pois tieltä urhon tän!”

Sai vakaa syys, ja silloin hänkäy kalvaaks, painuu pää;kumara varsi ilmaisee:jo vaivat väsyttää!

Ja yhä vaan hän kelmistyija voipui vanhuuttaan;taas hälle julmat vainoojatvoi näyttää raivoaan.

He käyrin asein polveen löija poikki silpas sen;he kytki hänet kärryihin:”Mies kuolkoon hirtehen!”

He nosti hänet riippumaan,kun syysyön myrsky soi;he kaatoi hänet selälleenja löi ja mukkiloi.

He yli reunain vettä nytkaas suureen sammioon:”Hei, alassuin John Otrapää,hän uikoon, – vajotkoon!”

Taas permannolle paiskattiinhän uusiin piinoihin:sai vatkailun, jos näytti vaanviel’ elonmerkinkin.

Niin yli liekin paahtoivathe luut ja ytimet,ja myllynkivi vihdoinkinjo ruhjoi jättehet.

Mut sydänveret sarkoissahe juhlaseuraan toi,ja into nousi ilmoihinja riemu, kun he joi.

John Otrapää ol’ uljas miesja sankareita maan;siks rohkaistut, jos verta tuonvain huulin kosketkaan.

Se mieles murheet häätää pois,sun intoon, hehkuun saa!Se viihtää lesken kyynelveet,se syämet soinnuttaa.

Hei, onneks siis John Otrapään!Hei, maljat pohjaan vaan!Tuon suku suuri varttukoonmaass’ Skottein ainiaan!