Kuningatar Maria Stuartin valitus kevään saapuessa

Jo maa sai verhon vihreän,puut lehteen käy ja kukkaan,ja satakaunot kaistojaanjo kutoo nurmen nukkaan.Nyt päivä kirkas säteitäänluo sini-ilmain heloon;mut valoa ei mikään luomun, kurjan vangin eloon.

Jo aamu-utuun ilmoilleensaa leivo liitää laulain;soi päiväll’ ilot kerttujenlymystä viidan vaulain;yörastas saloon helkyttääsuuss’ illan unelmoivan:Vapaus, lempi niiden on, –mist’ onneton sais hoivan?

Nyt esikot ne täyttää haatja liljat puroin juoksut;tuo tuuli lemut pihlajainja tuomistoiden tuoksut.Maan halvin tyttö vapain teinkäy luonnoss’ ihanassa;mut kuningatar Skotlanninvain kituu vankilassa.

Kun ruhtinatar Ranskanmaanma nuorna olin ennen,niin liedoin mielin heräsin,iloitsin maata mennen.Oon kuningatar Skotlannin,näin kurjaa kavallusta;mua vieraat kahleet painaa nytja ikimurhe musta.

Mut sulle, sisko, – vihamies! –mi turvaat salajuoniis,jo kosto miekkaa teroittaa,jok’ iskee sydänsuoniis!Et naisen rintaa tajunnut,miss’ säälintunteet palaa,et hoivaa, jota haavahanvoi naisen kyynel valaa.

Sa poika! tielles suopeinahymyilkööt tähdet taivaan,jott’ auvoks, loistoks valta ois,mi äidin johti vaivaan!Jää turviin vihamiehiltäin,tai heidät itsees liitä;mut äitis ystävän jos näät,mua muistain, häntä kiitä.

Pian säteet kesäauringonjää ristikostain kaihoon!Ei enää lainehia luosyystuulet kultalaihoon!Kun synkkään kuolinkoppihinsäät talven vielä pauhaa,niin ensi kevään kukkasetkoristaa haudan rauhaa!