Meerille taivaassa (1918)

Sä viime tähti, kalvas koi,mi hymyin vilkut aamuin ain,nyt sätees taas sen päivän toi,mi Meerin riisti rinnoiltain.Oi, Meeri, henki häipynyt,miss’ asut tuolla väikkeessäs?Mun, vaisun, voitko nähdä nyt,nää murheet kuulla ystäväs?

Kuink’ unhottaisin päivän tuonja Ayrin armaat siimehet,kun liiton teimme luona vuon:oi, eronhetket kaihoiset!Ei ikiaikain kulkuhunnuo riemuin muistot häivy pois,sun kuvas, viime suukkos sun! –Ken viimeiseks sen luullut ois?

Ayr solui, hiekkaan loiskahtain,sen kätki viidat metsämaan,ja koivut, kukat pihlajainloi sulo seutuun tuoksujaan.Liversi linnut, lempi soi,jäi kielot kainot patjoikses; –oi, liian joutuin lännen koitoi hetket illan mielehes!

Nuo maisemat ma aina nään,visusti vaalin muiston tuon!Oi mieleen yhä syvempäänse uurtuu vain, kuin uoma vuon!Sä Meeri, henki häipynyt,miss’ asut tuolla väikkeessäs?Mun vaisun, voitko nähdä nyt,nää murheet kuulla ystäväs?