Sulo Jenni

Missä on onni, min tunsin ma aamuin,kun leivojen liverrys soi?Missä on rauha, min äänetön metsäsuuss’ illan mun mieleeni toi?

Enää en, seuraten mutkia virran,nää viehkeitä kukkia haan,etsi en jälkiä häipyvän riemun;käyn huolteni vallassa vaan.

Pois joko siis suvi laaksoista lähti?Syys synkkäkö saapunut lie?Ei toki! Kilvanhan ruusujen kisaansäät seijahat mettiset vie.

Kätkeä tahtoisin tunteeni salaan,mut aikaa jo selville sain:rintani kaikkien kaihojen syynäsulo Jenni on, Jenni on vain!

Vuodet ei voi ikimurhetta lientää,ja lohtua toivo ei tuo.Niinpä nyt vaivaani vaalin, ja hoivaasulo tuskien auvo se suo.