Johannes Kastajan Messiasnäky

Johannes Joordanin rantamallaHän istuu siimeessä öljypuun.Käy virta vaahdoten jalkains’ allaTyyneessä himmyvän illansuun.

Mut virran kaunista kultauomaaJa tyyntä illan ei ihaile.Ei katoovaisia henki huomaa,Ijäisyysaatteita miettii se.

Hän viipyy vielä – näin aatos kulki –Mut kohta itsensä ilmi tuo.Kuin taivaan liekki hän astuu julkiJa kuolon maan pyhäks’, uudeks’ luo.

On vihans’ ankara, voimans’ suuri,Siks’ peloissansa on korska Gaat.Kuin vanhus värjyvi Rabban muuriJa suree Siidonin ruhtinaat.

Ja Bosran urhojen lanteet horjuuJa viisas Teeman on neuvoton,Niin lakkaa Sibmalta viinin korjuu,Syö liekit Hesbonin vainion.

Ja julma Assur, sä kansain kauhu,Jo arpa lankesi sullekin.Kas kaukaa luoteelta nousee sauhu:Jo kohtas kostaja Baabelin.

Ja valhevalkeat beliaalinHän vihanvirroilla sammuttaa.Niin suku Omrin ja papit BaalinNe Eliaan miekkahan lankeaa.

Niin valon sortajat kosto tapaa,Yön helmaan hukkuvat lapset yön,Mut Herran kansa on täysin vapaa,Oi vapaa vaivoista orjantyön.

On vihans’ ankara. Ken sen kestää?Mut mihin verrannen armoaan?Sill’ armostansa ja hyvyydestäänKuin virrat täyttyvät ääret maan.

Niin päivän noususta laskuun astiNimensä kansoissa suuri on.Siks’ nöyrin mielin ja hartahastiKaikk’ kanssaan pyrkivät liittohon.

Jo vangit palaavat EdamistaJa kaatuneena on irstas BelJa kansajoukoista riemuisistaNiin pyhä täyttyvi Ariel.

Ja Beetel itkevi hulluuttansaJa teille toisille astuu DaanJa Efraim yhdessä Juudaan kanssaTaas käyvät Siioniin uhraamaan.

Myös kultakuormia kantain saivatKameelit Eefan ja Ofiirin.Kuin kotkat lentävät Tarsislaivat,Ne tuovat lahjoja Jaavanin.

Suur’ autuus kaikkia vartoo sielläSytyttäin liekkinsä sydämiin.Siks’ kansan tungost’ on joka tielläJa kiire kaikilla Siioniin.

On tuolla Liibyan laumat tummat,Tääll’ urhot Jaavanin valkeat,Tuoll’ liehuu, Goog, sinun telttas kummatJa katso Kaldean viisahat!

Ja pohjan kansatkin mailta hallanJo liittyy joukkohon kuuman maan.Niin äänell’ laulaen riemuisallaKäy kaikki yhdessä uhraamaan.

Näät ilmaan nousevan synkän sauhun:Se uhrisauhu on saapuvain,Kuin raskaan kuulet sä vetten pauhun:Se kiitosvirttä on uhraajain.

Miks’ tuntuu aika niin armahalta?Kun vääryys lyöty on vaiheineen.Miks’ riemu raikuvi kaikkialta?Kun suru syösty on syvyyteen.

Ei maata hurskasten vartioimaaSaa enää tallata saastainen.Oi rakkautta, oi suurta voimaa,Mik’ aikaan saanut on kaiken sen?

Ja alku kaiken ja keskus, määräHän pyhä poika on Daavidin.Oi nöyrry, nöyrry sä, mieli väärä,Niin armot antaa hän sullekin!

Niin päivän noususta laskuun astiOn suuri Jaakobin Jumala.Oi kaiu, kiitos, jo kirkkahasti,Se aika kohta on koittava!

Johannes Joordanin rantamallaNäin miettii siimeessä öljypuun.Käy virta vaahdoten jalkains’ allaTyyneessä himmyvän illansuun.