Lützen

On alkanut pauhina taistelonSyyspäivyen valjetessa.Savu suitsuvi suista kaivannon,Tuli leimuvi auteressa.

Vaot kyntävi tykki rintamiin,On tehtävä hurmetouko;Kun sakkia leikiten noppaset, niinNyt siirtyvät taistaen joukot.

Vaan voittoa, voittoa toivotaan,Sen yksin ratsahat muistaaViel’ orhinsa harjaa hahmiessaan,Kun surma jo maahan suistaa.

Kyrassierit hurjana karkailee,Hevon kyljet vaahtia kiiltää;Verilammessa piikkiläs tähtäilee,Yli-syöksijän rinnat viiltää.

Ei vaaraa harkita saa sotamies,Vaan kuolettaa tahi kuolla;Mut johtaja, arvan heittäen, tiesKuka voiton, tappion puolla.

Hän tuossa nyt kiitävi ratsullaan,Hatun töyhtö kas liehuen nyökkää!Hänen jättiläsvartaloaan päin vaanOmat pyrkivi, vallooni hyökkää.

Hän johtavi joukkoa horjuvaa,Ja lailla ratsahan halvanKäsikähmähän henkensä uskaltaa,Ja tyhjänä huotra on kalvan.

Oli äsken hän päällikkö vaan, kädessäänLyhyt kiikarisauva hällä.Nyt Mikael liekkiä silmässään,Tulisäilällä säihkyävällä.

Oli äsken hän valtijas, katseellaanKoko taistelon telminän johti.Nyt enkeli pilvistä kaarreltuaan,Mi liitävi taivoja kohti.

«Yli haudan nyt eespäin voittoihin,Niin lauhtuvi vaivamme arvet!On miekkamme Herran ja Gideonin,Se lyö Filistealais-parvet.»

Hän pyssyjen pauhuun tuimimpaanKuin myrskyn siivillä entää;Siell’ luodit räiskyvi haarniskaan,Hevot peljäten syrjähän lentää.

«Nyt eespäin Ruotsin parveke!Nyt eespäin veikkoset Saksan!»Oi turhaan, turhaan – loitolleJäi muut, ei seurata jaksa.

«Sai kuningas haavan» nyt huutavat –Rivi musta vastassa tiellä.Teräsmiesten lainehet kalskuvatSai keltasen kyllerin niellä.

Soi huuto, luita mi vihlaisee:«Oi Kustaa, kuningas meidän!»Nyt ärjyen joukot ryntäilee,Jos harvakin linja on heidän.

Jo väistyvät laumat keisariset;Vaan korkeat ruumiskunnaatTykit hautasi kylmät vaiennehet –Nuo vainajan voiton on lunnaat.

Oli sankarilaulu kaatunehenTeon uljahan kruunua vailla,Verin loppuhun leimasi huolijat sen:Olit voittajat taistelumailla.

Nyt katselu kunniaks’ johtajanOn kaunis kentällä tässä;Mut vainajat näyttivät rintaman,On hengissä harvat läsnä.

Näön värjyvän pinnalla pilven näin,Luon’ Lützenin mulle se loisti,Vesihernehet kiertyi silmähäin –Näön illan tuulonen poisti.