Metsäpeura

Haavoitettuna huohotellenPeura metsiä karkailee,Hurme rinnasta virtaellenValjut syyslehdet värjäilee.

Tulta tuiskuvan jahtiparvenKauas jätti se karkaissaan,Äsken vaikeni räikinä sarvenAamuilmahan kuultavaan.

Vaikka rinnassa mahtavassaLuoti piilevi turmiokas;Surmapuukkohon kaatumastaPääsi metsien valtijas.

Tuossa varjoa vilpoisintaMetsä tarjosi mieluinen;Lampi uinuvi lummerinta,Päivä kalvohon seuloiksen.

Tänne pyrki se intoisestiLempipaikkahan rakkaimpaan,Missä taistelut valtavat kesti,Kilpataistelut kullastaan.

Ja kun kiistäjä karkuhun läksi,Kutsui ylväsnä huudollaanVoiton saanehen ystäväksiArkaa, kaunista vuotettuaan.

Täällä keskellä muistojensaKatsein kuoleva peura saaAjat armahat nuoruutensa,Riemut entiset kuvastaa.

Sammal pehmeä peittävi rantaa,Siihen uupunut uinahtaa.Lehto lehtensä viimeset antaa,Niillä vuotehen verhoaa.