Posliinitehtaassa (Roine)

Mä riemusilmin aina tarkastanTyöt’ uutteraa posliinitehtahan,Kun työmies kumarassa sorvaileeJa vadin tahi kannun muotoilee.

On savikannu valkokiiltoinenMinulle mieluumpi kuin hopeinen;Ja sua, vati pöydän halvimman,Yli ruhtinaankin maljan arvostan,

Mä teille astiat suon kunnian,Kun tuhansittain käytte maailmahanMajahan ahtaimpaankin, halvimpaan,Miss’ syöntiaikaa työ suo hetken vaan.

Oon komeutta nähnyt kyllältä,Ei kansa kaipaa korutyhjyyttä;Vaan kiitos kädellen, mi työns suo vainVäsynehille majain matalain.

Niin sille, olkoon sille kunnia,Ken laatii kulpon, josta kiiruullaSuu etsii virvoketta janoinen,Kun työasehet lepää hetkisen,

Oi käsi tuo, se huomaamatta jää,Toki enemmän kuin me se hyödyttää:Me puhallamme korukuplat vaanHuviksi sivistyksen herkukkaan.

Oi ken, ken runoelmat muotoon saisNiin selvään, että kaikki tajuais,Ja joka arkileipää vahvaa tois,Mi poistais nälkää, ei vaan herkuks ois.

Oi miekkoinen, ken maljan muodostaa,Min joka mies vois suulleen kohottaa,Mi kaivoll’ ajan kaattais täytehenTuhanten juoda laulujanoisten!