Albatrossi

Kas, pyydystetyks merimiehet huviksensasaa joskus albatrossin, laivaa saatelleenveen yli suolaisen. He taajoin parvinensatuon ympäröivät vieraan, ylhäält’ eksyneen.

Ja kannell’ avutonna, häpeissänsä laahaanyt lintu ruumistaan – tuo veikko pilvien.Kuin raskait’ airoja, niin kupeillansa raahaase taakkaa hervotonta valkosiipien.

Nyt horjut, ylväs lentäjä, kuin oma varjos,viel’ äsken ihana, nyt rujo, irvokas.Mies sulle julkeana piippunysää tarjos,ja toinen matkii sua, ilmain kuningas.

Oi, nähkää runoilija linnuss’ uhmakkaassa:hän nuolta nopeammin myrskyyn rynnistää,mut parvess’ ihmisten kun alhaall’ on hän maassa,hän siipiensä painon alle rammaks’ jää!