Hymni kauneudelle

Laps Haadeksen vai taivaan ootko, Kauneus?On katsees – jumalainen, saatanallinen –kuin rikoksen ja siunauksen sekoitus,siks olet niinkuin viinin myrkky suloinen.

On samall’ illan, aamun valo katseessas,on tuoksus ruusuin, rajuilman ruhjomain,on malja täynnä taikajuomaa suudelmas,se lamaa sankaria, lasta virvoittain.

Syvyydest’ astutko vai luota tähtien?Kuin koira seuraa turmelus sun liepeilläs.Sä tuhon sekä riemun kylvät leikiten,oot opas, mut et näytä, mik’ on määränäs.

Käyt nauru huulillasi yli vainajain,ja Kauhu ylvähin on sinun koruistas.Ja lailla punakorallien hehkuvainöin nähdään Murhan kiertyvän sun kaulahas.

Niin korennoinen lentää liekkiin kynttilän,ja: »Terve, kirkkaus!» se kuiskaa kuollessaan.Mies huohottava vierell’ immen viehkeänkuin kuoleva on, hyväilevä multaa maan.

Oi kauhistava Kauneus! Se yhtä lie,oletko viesti Saatanan vai Jumalan,jos vain sun hymys, katsehesi portti, tieon maahan, jot’ en tunne, mutta rakastan.

Serafi taikka seireeni, se yhtä on,jos teet sä – keijukainen silkkisilmäinen,sä kuningatar laulun, valon, tuoksujen –vähemmän iljettäväks maan, ja tuokion.