”Kerran, viimeisen”

Kesää kaikuivat jo kuohuvaiset kosket,Jo päivän tyttärien rusoittivat posketLintuisetkin liverrellen soitti,Suomessamme kevät kaunis koitti.

Törmä-polkua nyt Koivistosta kulkiAlas seura – vaan kevään sulolta sulkiSuru silmät joukon murheellisen,Oi! veljein vietiin kerran – viimehisen.

Vietiin tuonne tyyneen Tuoni-turpeen alle,Mäkimäntyin juureen – Kuolon kirkkomaalle.Lepää! sulle riemukevät koitti,Iki-sulo Tuonen talven voitti.

Pois muutit pieni meiltä, menit Manan maalle,Onnesi on siellä – kypsyit taivahalle,Pelloltansa Luoja oljen otti,Ruohon rauha-majoihinsa johti.

Kyynelsilmin heitän, rukoellen, haudan,Jonne suljettiin sä huonehesen laudan,Sulokukat kummullasi luopiMeille muiston riemustasi tuopi.