Kuulle

Oi armas Kuu, sen selkeästi muistan,vuos siitä vierryt on, kun tälle kukkulallema saavuin täynnä tuskaa ihailemaan sua.Ja riipuit silloin yllä metsän tuon sakuin juuri parhaillaan, sen valain kirkkauteesi.Mut usvaisilta niin ja värjyviltä näyttilävitse kyynelvuon, mi tulvas ripsilleni,mun silmääni sun kasvos, sillä murheenraskasmun elämäni oli: ja on, ei sävyänsäse kaihda, armas Kuu. Mut sentään ilahduttaamua palauttaa mieleeni nuo hetketmun tuskani. Oi, kuinka mieluisaa onajalla nuoruuden, kun vielä pitkä taivaljää toivolle ja lyhyt tie on muiston,menneiden asioiden ajattelu,jos suruisia lie ja vaikka murhe kestää.