Haaksirikkoinen

Toivo ja rakkaus! Murskana kaikki!Ja ma itse, niinkuin ruumis,Jonk’ äissään meri on runsinut,Makaan rannalla,Autiolla, paljaalla rannalla.Edessäni vyörivi vesiaavikko,Takanani on vain surua ja kurjuutta,Ja päälläni vaeltavat pilvet,

Muodottoman harmaat ilmattaret,Jotka merestä sumusaavein,Vett’ ammentavat,Sitä vaivoin raastaa rehmivät,Ja sen jälleen kaatavat mereen,Surullista ja ikävää työtä,Ja hyödytöntä, kuin on oma elämäni.

Aallot möyrivät, lokit riekuvat,Muinoiset muistelmat elpyvät taas,Unheiset unelmat, kuihtuneet kuvat,Tuskaisen vienot, virkoavat.

Pohjolass’ elävi nainen,Kaunis nainen, kuninkaallisen kaunis.Soleaa cypressivarttaVerhoo haluisen valkea vaate;Tumma kutrien kukkura,Kuin autuas yö,Valuen palmuskruunuisesta päästä,Sepiyy uinuvan somastiSomille, kalvaille kasvoille;Ja somilta, kalvailta kasvoilta,Suurena, tenhoisana, säteilee silmä,Kuin musta aurinko.

Oi sa musta aurinko, kuink’ usein,Ihastuttavan usein, join ma sinustaHurjia innonliekkejä,Ja seisoin, ja horjuin, tulen huumeessa –Silloin liiteli kyyhkyishempeä hymyYli ylpeiden, korkeakaaristen huulten,Ja ylpeät, korkeakaariset huuletPuhuivat sanoja, suloisia kuin kuudanJa vienoisia kuin ruusujen tuoksu –Ja mun sieluni kohouiJa lensi, kuin kotka, taivahalle!

Vaiti, te laineet ja lokit!Mennytt’ on kaikki, onni ja toivo,Toivo ja rakkaus! Ma makaan maassa,Hylkiö, haaksirikkoinen mies,Ja painan palavat kasvoniKosteaan hietaan.