Krenatöörit (Laethén)

Pois vankiudesta halk’ Wenäjän juur’Päin Ranskaa kaks’ urhoa kulki;Vaan kohta heit’ ennätti uudelma suur’,Mi surman heill’ elohon sulki.

Maa isäin ol’ poljettu; onnettomuusOl’ voittanut valloittajanki,Hajoon oli joutunut sankarius,Ja Keisar’, ja Keisar’ ol’ vanki.

Ja uristen itkuhun toivottomaanNyt purskahti urohot tuosta;Yks’ vaikersi: ”Polttehen haavani saa,Kuin tahtoisi kuivihin juosta.”

Myös tyrskähti toinen: ”Jo lähtisin poisJa tahtoisin kanssasi kuolta,Ell’ ei mulla lasta ja vaimoa ois;Ken heistä siis pitäisi huolta?”

”Mit’ on mulle vaimo tai lapsi tai muut,Ei heitä mun mieleni hanki;Pois mierohon, jos ompi kuivilla suut –Mut Keisar’, mut Keisar’ on vanki!

”Yks pyyntö vaan, veikkoni, nyt mulle suo:Jos kuolen, mu’ ällös sä heitä,Vaan vie minun ruumiini omaini luoJa kotimaan multahan peitä.

”Suo kunniaristini rinnallen’ jää –Se valaiskoon hautani yötä –Ja kourahan’ sovita kivääri tää,Kupeeni myös miekkahan vyötä!

”Niin tahdon mä levätä haudassain,Kuin vartia, valvoen varmaan.Jos kuulisin jyskehen kanuunainJa ratsujen poljennan armaan.

”Yl’ hautani silloinpa kulkee kentiesMyös Keisari kalskuvin kalvoin,Ja ylös mä riennän aseissa, kuin miesTaas Keisarin henkeä valvoin.”