Lorelei (Juva)

En tiedä, kuinkahan lienee,Kun murhe mun valtaa näin;Sen vanha tarina tiennee,Mi ei mene mielestäin.

On vilpas, päivä jo peittyy,Rein-virta tyynenä on;Vain vuoren huippuhun heittyySäde ilta-auringon.

Siell’ istui neito nuoriTuoll’ yllä tenhossaan;Ja kultasäihkeessä suoriHän kultakutrejaan.

Hän suori ne kultaisin kammoin,Vain laulua laulellen;Sen sävel on unhottu ammoin,Ja on valtavan tenhoinen.

Rein-laivurin nuoren mieltäSaa hurjahan kaihoon tuo;Hän ei näe kallionkieltä,Vain ylös hän silmänsä luo.

Kai pohjahan nielussansaVeet venhon ja laivurin vei;Ja sen lumolaulullansaOn tehnyt Lorelei.