Rauha (Heine)

Korkealla seisoi päivä,taivaan valkeat pilvet peitti,oli meri tyynija miettien istuin ma perässä laivanhaaveksien; ja puoli-unessa,puolivalveilla näin minä Herran,maan Vapahtajan.Vaatteessa valkean-aaltoavassahän pilven-pitkänä kulkiyli maan ja meren;kohos päänsä korkean taivahan kupuun,kätensä siunaten laskiyli maan ja meren;ja rinnassa, sydämenäänhän kantoi päivää,punaleimuavaa kesäpäivää;ja punainen, hehkuva aurinko-sydänse valoi armonsa säteetja valonsa lempeän, armaanloistaen, lämmittäenyli maan ja meren.

Kellojen kaiut juhlallisetniinkuin joutsenet kuljettivatruusuköysin laivaa lainehilla;vetivät rantaan vehreähän,miss’ ihmiset asuu,kohoo kaupunki torni-kaunis.

O, rauhan ihme! On kaupunki hiljaa,ei kuulu sen kumea pauhu,ei arkitointen kielevä, mielevä sorina;kaduilla puhtailla, kaikuvillakäyvät ihmiset valkea-vaatteetpalmunlehviä kantain;ja kussa kaksi yhtyy,he katsovat poven pohjaan toistaanja värähtävätvienosta, armaasta alttiudesta;he toistaan otsalle suutelevatja katsovat ylösaurinko-sydämeen Herran,mi sovittaen alas säteileepunaista vertaan;ja kolmesti autuaina he lausuvat:»Kiitetty olkoon Jesus Kristus!»

* * *

Jos keksinyt oisit tuon unikuvan,kuoma kulta,mitä antaisit siitä!Sa, jonka on pää sekä jäsenet heikot,sa uskossa vahva,mi yksinkertaisuudessa palveletkolminaisuutta pyhääja suutelet jokapäiväkorkean suosijattaresimopsia, ristiä, kamaripiikaa;ja olet hurskastellen päässythovineuvoksen arvoon,sitten kanslianeuvoksen arvoon,vihdoin hurskaan kaupungin hallitukseen,missä hiekka ja usko kukkiija pyhän Sprean nöyrä vesisieluja pesee ja teetä pilaa –josp’ oisit keksinyt tuon unikuvan,kuoma kulta!

Sa veisit sen kaupalle paikkaan korkeampaan,sun kasvosi pehmeät, pilkkiväisetsulaisivat autuainaaivan nöyrään hartauteen;ja korkea suosijattaresiihastuneena, ilonhurmassarukoillen kanssasi polvistuisi;ja hänen silmänsä säteileväsinulle lahjapalkkion lupais,sata Saksan taaleriakäypää rahaa;sa kädet ristien sammaltaisit:»Kiitetty olkoon Jesus Kristus!»