Toivioretki Kevlaariin

On ikkunan ääressä äitija poika vuoteessaan.»Sä etkö saattoa pyhääkäy, Vilhelm, katsomaan?»

»En voi, olen sairas, äiti,en kuulla, en nähdä voi.Minä Gretchenin kuoloa muistan,se rintaani tuskan toi.»

»Ota kirja ja rukousnauhas,me käymme Kevlaariin,ja Kevlaarin pyhä äitisaa tuskani sammuksiin.»

Ja kirkkoliput liehuuja kirkkoveisut soi,ja Reinin Kölnin luonajo saatto kiemuroi.

Jo saattoon pyhään äitivie pojan murretun,ja sydän kuoroon yhtyy:»Oi, kiitos, Maaria, sun.»

Ja Kevlaarin pyhä äition tänään parhaissaan,on paljon huolta hälläpyhävieraista, sairaistaan.

Ja sairaat lahjoja antaaja uhrilahjoja tuo,ken vahajalkoja, toisetvahakyynärvarsia suo.

Ken vahasäären antaa,sen sääri jo terve on,ja ken vahakyynärvarren,käsi sillä jo moitteeton.

Ja moni, ken tuli ontuin,jo nuoralla tanssia voi,ja kell’ oli sormet poikki,sen viulu sormissa soi.

Vahakynttilän äiti ottaasen sydämeks muovailee.»Tämä Jumalan äidille anna,hän tuskasi lääkitsee.»

Vahan poika huoaten ottaa,kuvan juureen lankeaa,ja kyynelet silmistänsä,sanat huulilta tulvahtaa.

»Oi Korkea, siunaeltu,pyhä Jumalan piikanen,sä Vallatar taivaan, sulletuon sairaan sydämen.

Kera äitini kaupungissamä Köllenin asustin,mi kappeleita on täysija kirkkoja tuhansin.

Mut naapuriss’ oli Gretchenja hänet hautaan vein –tää ota lahjani, Neitsyt,tee terveeksi sydämein!

Oi, paranna sairas rinta,ja myöhään ja varhain munsoi kiitosvirteni sulle:»Oi, kiitos, Maaria, sun.»

On sairas poika ja äitijo käyneet vnoteelleen,kun ovi aukee ja Neitsytpyhä astuu huoneeseen.

Ja kumartuin yli vuoteenhän hiljaa koskettaapojan sairaan, nukkuvan rintaa,hymyää, pois liihoittaa.

Ja uness’ äiti huomaatuon kaiken ja muutakin,ja yöllisten koirain ääniinhän herää outoihin.

Ja oudosti ojentuneenapojan huomaa hän kuollehen,ja kasvoillaan sädeleikin,helon nousevan huomenen.

Ja kädet ristiin liittyy,emon oudosti ahdistetun,mut sydämestä nousee:»Oi, kiitos, Maaria, sun!»