Manlius Torqvatukselle

Hanget poissa jo on, palajaa taas nurmien nukka,Puhkevi lehtiki puun:Muuttavi muotons maa, joet äyräittens ohi kiitääJällehen laskeuvat.Gratia nymphein kanss’ sekä kummankin sisarensaJohtavi tanssia taas.Ett’ olevaist’ ei oo, muistuttaa vuosi ja hetkiKuin sulopäivyen vie.Läntönen kylmät hautovi pois, kevähän kesä jälkeenRientävi, kuihtuva kuinAntimians tuo runsas syys, sitä joutuen talviTaana jo seuraelee.Kuitenkin välehen kuut taivahan tappiot korjaa:Mut me kun vaivutahan,Miss’ isä Aineias on ja Tullus ja Ancus, me ollaanTuhka ja varjopa vaan.Päivän tään, kuka tietää, suovat vieläkö summaanHuomenia jumalat?Kaikki kun nautintoos kulutat, perijän sepä kättäAhnahan välttäelee.Kerta kun kuolema saa sekä Minos tuomion sustaLausuvi kiittelevän,Ei suku, Torqvatus, sua, ei puhelahjasi auta,Eikä sun hurskautes.Ei Manan tuo Diana majoilta HippolytustaKainoa maan elämään.Tuonelan kahleit’ ei These’us voi katkoa yltäRakkahan Peiritho’on.