Neitojen ja nuorukaisten kuorolle

Rietasta kansaa vihaan, – se jääköön pois!Vait, kuulkaa! Ihka uusia laulujama laulan nyt, Apollon pappi,teille, te neidot ja nuorukaiset!

Kuninkaat ylväät laumansa pelkoon saa,mut heilläkin on herrana Jupiter,mi murskas gigantit ja maailmaakulmia rypistäin järkähyttää.

Kai ehkä toinen laajemman köynnösmaanvoi istuttaa, – ken, kerskuen syntyään,Mars-kenttää astuu virkain vaaliin;kellä on kunto ja maine kuulu,

kun kilpaan käy; ken turvata ehkä voiklienttein joukkoon –: määräpä kohtalonon yksi ylhäin, yksi alhain,uurnasta kaikkien arpa kirpoo.

Yli korskan pääs jos riippuvan ainiaannäät miekan paljaan, ei sua viehtää voisikuulilaiset herkut hienot,ei sulo soitot ja lintuin laulut

saa uneen viihtää. Vienoa unta eijää vaille maamies halvassa majassaan,ei rantain varjostoissa, eikäMenoissa leyhkissä Tempe-laakson.

Ken eloon niukkaan tyytyvi, häntä eisaa hätään hyrskyt hurjat, ei raivosäät,kun Arkturus käy loimuin länteen,ei idän taivaalla Kauriin uhka,

ei viinivuoret rakeiden raastamat,ei puistomaat, jos toivehet pettäiskinkun milloin märkyys vaivaa, millointähtien hehku, tai talven kylmät.

– Veet kohta ahtaiks saattavat kaloillenuo vuoret, mereen louhitut: paasiaannyt veteen latoo taitoniekatorjien kanssa, kun herrat rikkaat

sai maasta kyllän! Mut yhä kyltymysjää herran seuraan, kammo se soutamaankäy kolmihankaan, taakse ratsaanistuvi selkähän murhe musta.

Jos suruun siis ei marmori Frygian,ei ruskoväikkeet purppuravaattehensuo hoivaa, – ei Falernon viinieikäpä Persian nardusöljy:

miks uljaat pylväät kiusaksi katehenma uuteen tyyliin saliini teettäisin?Miks vaihtaisin Sabinum-laaksonrikkauksiin sekä huoliin hurjiin?