Oppineimpain tutkittaa

Hahti-mies rauhaan haluaa merelläMyrsky kuin kohtaa, sekä pilvi mustaPois valon viep’, ei nävy tähdet varmatLaiva-väellen.Vaittelee rauhaa väki tuima Turkin,Vaittelee Greekan sota-sankaritkin;Ystävät! kalliimp’ lepo, rauha on kuinKulta ja korkuus;Sillä ei rikkaus eli RuhtinastenVahtikaan salpaak sydämestä vaivaaEikä linnoihin tulemasta estäkLentoja murheen.Eletään kelvoin vähätellä kuin onPöytä herkuitoin, oma suola, leipä,Unta eik’ estäk paha pelko ei myösSaastanen ahneus.Miks’ anoin paljoo lyhyt aika voimanTuhlataan, kauas kotomailta kulkeen?Mailta pois muuttuin kuka muutti koskaanMieltä ja luontoo?Kiipelee laivat suru vasketutkin,Myös hevoismiehet suru kiini ottaaLiukkahamp’ peuraa sekä tuulta, aikaanMyrskysen ilman.Mieli, ken tyytyy osahans’, unohtaaHuomenen huolet, kovat onnet ottaaNauru-suin vastaan. Alituista kelläänEip’ olek onnee.Kuoli pois varhain uliain Achilles,Vaipu vanhuuttans’ iäkäs Tithonus;Mullen ehk’ antaa, mitä sulta kieltääRientävä hetki.Ammovat karjat monet ympärilläs,Hirnuvat sullen kenokaulat orhiit,Verkaset vaatteet etähältä tuodutYlläsi kannat.Luonnotar pellot vähät anto mullen,Ynnä myös pienen runotaidon, ettänNaapuriin nauruks ite irvihampaatLaulelen ilkeet.