Roomalaisen runoniekan Q. H. Flaccon laulu keskimäärin pitämisestä niin myötä- kuin vastoinkäynnissä

Oikiammin teet sä Licinius, jos etMerta aavaa noudata aina, etkäKammoellen myrskyjä laske liioinRantoja liki.

Kultasen ken arvavi keskimäärän,Huoleti hän välttävi rappioisenTöllin saastat, välttävi malttavastiHovikateetki.

Myrsky huimimmin petäjää pisintäHuojuttaa, tornin putous ko’okkaanJulma on, ja salama pilvipeittoVuorihin iskee.

Varustaunut rinta se vastuksissaToista toivoo, myötä-menoissa penkoo.Kyllä joskus tuo Isä myrsky-ilmat,Vaan se ne myöski

Karkottaa. Jos kohtasi nyt on pahoin,Ei se myötaän niin pysy. Kyll’ ApolloHerättää Lauluttaren, eikä ainaJännitä joustaan.

Ahdingoissa miehenä uskaljaanaSäily. Niin myös taitava toisialta:Myötäsellä tuiki rajulla kääriPulloset purjeet.