Vergiliuksen lähtiessä

Suojelkoon sua taivas, oi,suojelkoot Helenan veljyet, tähtöset!Teljetköön isä tuulienkaikki muut, toki ei leyhkiä läntisen.

Kannat, oi alus, kallista!Saata Vergilius Attikan rannalle,saata ehjänä sankari,että säilyisi, oi, puoli mun sielustain.

Rautatammi ja vaski liekolminkertahinen ympäri rinnan senollut, ensin mi uskoaaaltoin armoille voi haahtensa haurahan,

eikä peljännyt puuskiapohjoisen, idän ei inhoisan raivoa,tuon, mi hyökyjä Hadrianhallitsee, pelännyt ei sadetähtiä.

Olla kuoleman-kylmä semahtoi mies, joka voi silmillä kuivillanähdä nuo merihirviöt,kauhun kalliot myös, Acrocerauniat.

Turhaan maat sekä mantereetluojat leikannehet lie meren kuohuilla,koska kuitenkin irstahathaahdet kaalamojen kiellettyjen yli ui.

Uljas kaikkea uhmaamaanheimo ihmisen käy herjahan, vääryyteen.Uhmin Iapetuksen lapsvilpillä viekkauden toi tulen kansoille.

Tuotu kun tuli linnastaantaivaisest’ oli näin, paisehet, kuumehetoudot maan yli lankesi,kuolo askeliaan kiiruhti ankara.

Nousi Dædalus ilmoillesulkalentimin, joit’ ei ole sallittuihmiselle; ja Herkuleenvoima murskaksi löi Tuonelan portitkin.

Missä määrä on ihmisen?Taivaankin pyhättöön pyrjimme, tyhmyrit,sentään nurkuen, nuoliaankoska sinkoelee suuttunut Juppiter.