Prometheus (Kailas)

Taivahas peitä, Zeus,sumupilvihinja voimaasi niinkuin poika,joka ohdakkeita katkoo,koe tammihin ja vuorten huippuihin.Siten järkytä sentäänet maatani minun,et majaani minun, jot’ et kattanut sinä,et liettäni minun,jonka loimotuksenkademielin näet.

En auringon alla tunnekurjempaa kuin te, jumalat!Niukasti ruokitteuhriveroilla,rukousten hengellämajesteettianneja nääntyisitte nälkään,elleivät lapset ja kerjurithoukkina toivois vielä.Kun olin lapsienkä tietänyt kättäni pitemmälle,eksynyt katseeni kääntyipäivän puoleen, kuin olis sielläitkuni kuuleva korva,sydän kuin minun,joka ahdistettua säälii.

Kuka auttoi muatitaanien väkivaltaa vastaan?Kuka kuolosta pelasti minutja orjuudesta?Tätä kaikkea etkö sä itse tehnyt,pyhä, hehkuva sydän?Ja nuorena, hyvänä, petettynäkiitosta hehkunut etköpilvissä-nukkujalle?

Sua kunnioittaa? Miksi?Liensitkö koskaan tuskiaraskautetun?Pyyhitkö koskaan kyyneltäahdistetun?Minust’ eikö takonut miestäkaikkivaltias aika,iankaikkinen kohtalo myös,minun herrani, Zeus, ja sinun?Luuletko ehkä:mun pitäisi elämää vihata,erämaahan paeta,kun eivät kaikkiunelmat kypsyneet?

Tässä istun, teen ihmisiäoman kuvani mukaan,suvun kaltaiseni,kärsimään, itkemään,nauttimaan, riemuitsemaan,sua ylenkatsomaankuin minä!