Työtön

Hän katua kiertävi ees ja taaskuin eksynyt ilman määrää.Hän yksin on toimeton, joutilas,muut kaikki kun puuhaa ja häärää.Työpaikalta toiseen hän taivaltaa,sama aina on vastaus: työtä ei saa.

On ryysyissä lapset, ja kylmä on sää,ja vaimo on sairas ja heikko.Suden vaanivan lailla piirittäänälän kalpea, kauhea peikko.Ei puodista velaksi ruokaa saa –kuka köyhälle luottoa uskaltaa!

Papin palkaksi röyhkeä ryöstömiesrahat kiskoi viimeiseen lanttiin.On kylmä ja autio kotilies,kalut kaikki on kannettu panttiin.Ei sänkyä poloisten maata, ei,sen isäntä vuokran maksuksi vei.

Mies kulkee ja kulkee ja kulkee vaan,on kuume, mut pakkanen jäätää.Ei kotona ruokaa, ei puitakaan,ja isäntä uhkaa häätää.Jos jaksaisi jouluun – mut talvi se onniin pitkä ja kolkko ja armoton.

Kuin haamu hän hoippuen taivaltaaja tallaa talvista lunta.Sana kankea rinnasta esiin saa:”Oi onneton yhteiskunta!”Lie kirous ollut, mi kuoli pois.Kuka köyhän tuskia kuulla vois.

Sinä iltana hukkaan vuoteltiin,isä tullut ei kotiin yöksi.Hän muisteli vaimoa, lapsia – niinepätoivoon se kurjan syöksi.Ja aamulla uutinen kauhea ties:naru kaulasta metsästä löydettiin mies...