Ystävän haudalla

Pois vaikeroijat! Itkeä ei sovitään avonaisen haudan partahalla:hän ilakoiden kulki mailmalla,pää pystyssä ja avarana povi.

Hän tiesi nuorena pois kuolevansa,siks nautinnolla joka hetken eli,jos kohta rinnan alla viileskelise tauti joka teki tuhoansa.

Hän häipyi elämästä hiljalleenkuin katoo läikkylaine illan veen,min peilipintaan piirtää lokin siipi;

ja kuolokin, niin kolkko vieras muille,ol’ hälle hellä kuin vain valituille:hän taloon yöllä huomaamatta hiipi.