Jumala ja minä

Olen koko päivän katsonut kirjoja,kahta suurta kirjaakukista ja perhosista ja kultakuoriaisista.Olen aivan hengästynyt niiden kauneudesta.Ja kun kohotin pääni,katsoit sinä, Jumala,olkapääni yli kirjoihin.Ja äkkiä minä rakastin sinua.

»Olit kai hyvin nuori», sanoin,»kun loit nämä?Etkö iloinnut, kun ne säteillen kuin jalokivetja tummunut kultapyrähtivät taitavista sormistasi?Miten paljon hyödytöntä ja kaunista olet luonut.Sitten loit ihmisen,ja ihminen loi paljon rumaa ja tyhmää,yhteiskuntia ja sotalaitoksia.Oi, olemme niin väsyneet niihin!

Olisitpa sinä vielä nuori!Olisit juuri luonut kukat ja perhoset ja kultakuoriaisetja salaperäisenä ja säteillen tulisit luoksenija tarttuisit käteenikuin suuri veli hyvin pienen sisaren käteenja veisit minut katsomaan tekojasi.Silmäni tulisivat suuriksi hämmästyksestä,ja sinä olisit hiukan ylpeä.»

Katselen yhä kirjojani,ja sinä, Jumala, katsot kauasja hymyilet surullisesti.Muistatko aikaa, jolloin olit kuohuvan nuori?