Kirkas syyspäivä

Metsä, maa ja taivastäynnä syksyn epätoivoista ihanuutta.Ilmassa mullan väsynyt hymyja huo’unta.Taivaalla syysauringonkylmä kirkkaus.

Tummanvihreissä puissaloistaa verenkarvaisia läikkiä,ja maasta vilahtaajonkun myöhästyneen kellokukanarka, sininen katsekellastuneiden lehtien lomasta.

Mäkien rinteillä helottaa puolukan,myöhäisen hedelmänpunainen valtimoveri.

Taivas, kesällä kuin maahanlaskeutunut,on vetäytynyt saavuttamattomiin.Sen väri on tummentunutkuin olisi se lempeinä, suvisina öinäimenyt itseensä myriaadien kukanterien sinen.

Kaikki, kaikki ovat kadonneetkesän täyteläiset hetket,kukkivat päivät ja hymyilevät yöt.

Syysauringon kylmässä kirkkaudessakeinuu kypsien omenainja valmiiden tähkien tuoksuja metsästä kuuluu siementenhiljainen variseminen – – –