Samarialainen

Haavoissani, janon poltteissamakasin, lyöty,autiolla vuoritiellä.

Tulit, samarialainen,peitit lyödyn ruumiini,nostit, kannoit,vedellä virvoitit suuni,hellyydellä sydämeni.

Elin jälleen.Eikä minulla ollut sukua ja ystäviä enää.Seurasin ankaria teitäsi:nälkää, vaaraa, kodittomuutta.Jaoimme taakat ja niukan leivän,olimme lohdutus toisillemme kovina päivinä.

Mutta poluton viidakko,poluton viidakko on ihminen!Kerran piirsit hymyillen veitselläsipisartelevan naarmun minuun.Kuilu on auennut,vertani polttaa sokaiseva myrkky.Pimenee ympärilläni,autioituu.