Vaeltaja (Vala)

Ah, aamuun kullanhohtavaanmun kiurun laulu herätti.Sen pesän viereen apilaanmun oli ilta tuonut.Taas uusi päivä edessäinkuin kultaharppu helisee.Nyt valmis huimaan matkahanoon kanssas, kehrä auringon!

Jo metsän lähdepikariinsuun ahnaan olen kastanut,ja ilman sinisen viininsoi huume kautta suonien.Hei, hattarat, mua saattamaannyt valkein ratsuin, nauraen!Käyn suurten merten ylima maahan kauniin prinsessan.Saa ketjun kastehelmisenkuun puoliskossa hän!

Ah, elämä, on jalkojesi jäljetniin ylen ihanat!Kuin maailman kaikki soittimetvoi sydän visertää,kun kukat pienin käsin tarttuu saappaihini, kysyy:Sun mihin tänä iltanasaa ehtootähti nukuttaa?

On hunnun synkänpimeännyt tähdet yli kasvojensa heittäneet.Lie suru siellä jossakin,lie joku tähti kuollut.

Mun ylväs vaeltajariemunion kylmään viimaan sammunut.Niin jalkojani väsyttää,ja sydän on kuin surullinen lintu.

Ma ajattelen: jossakinon koti, jonka ikkunoistakäy valovirta yöhön pimeäänja onnellinen nauru rakkaitteni.

En vain tietä löydä,kaikki ikkunat on vieraat.Varkain katselen mä niihin silmin janoisinja kaipaan hellää kättä, hurmaa askareidenja itken tylyyn aitaan nojaten.