Kosken rannalla (Soini)

Astelen päivän lasketessakohisevan kosken rantaa.Raskas niinkuin rannan hiekkaon minun kaihoni kantaa.

Keltapäisiä kukkia kasvaakosken kohinassa.Mielelleni vilpastustaolen minä hakemassa.

Oi, miten sorjia niemekkeitävetonen kierrättelee!Oi, miten neitoset nuorten miestenmieliä viehättelee!

Kaihon katkera katseeni kääntyykeltapäähän kukkaan.Oi, kun ne haaveet ja nuoret toiveethaihtuivatkin hukkaan!

Saaren rannalla vuolas virtaerkani kahteen haaraan.Kulta kun jätti, mun mieleni rauhajoutui suureen vaaraan. –

Istuin kosken partahalle,aatos yhä juoksi,meni yli vetten ja kukkuloittenentisen heilin luoksi.

Niinkuin kosken pyörrenielukierivi kallion viereen,niin minun entinen heilisenialati muistuvi mieleen.

Vaaleapäinen on kuihuva laine,vaan on pohja musta.Minä haen tuimista taisteluistasurujen unhotusta.

Koskesta vierivi kuohuva lainesuvannon tyyneen veteen.Oi, jospa surujeni pyörtehistäriemuja koituisi eteen!

Suvannon kalvoon siintävä kukkakuvansa kauniin päilyy.Vielä ne mullakin nuoret toiveetmielessäni säilyy.