Kumpumäen vanhukset

Kumpumäen kivisellä kukkulallakaksi taloa on vieretyksin.Vanhat vaarit tavallansa vakavallaniissä elelevät ystävyksin.

Vuorotellen toisissansa talkohissavalkohasten rengit, piiat käyvät.Vuorotellen vaarit itse kaupungissaliikeseikoistansa selvittäyvät.

Niinpä kerrankin on tullut kaupungistatoisen talon ukki illan suussa.Vaan ei muista mainitakaan tuomisista,niin on mieli myllertynyt muussa.

«Näätkös, Pekka, kuinka paljon rakastavatSuomen kansaa suuret maailmassa!Keisarille sanomaan he samoavat,ett’ on suomalaiset oikeassa.

Rautateitse palaavat he Suomen kautta,Suomen kansa kilvan heitä kiittää.Tullos rautatielle, meidänkin sen tauttatäytyy kiitoksemme heille liittää«.

Pian toinen vaari ymmärtää jo toisen,ottaa kiireisesti nutun, lakin,alottaen sauvamarssin aikamoisen.Toinen vaari pääsee sauvattakin.

Pitkin lehtotietä illan viileässäukit kiirehtivät kulkuansa, –radan vierustalla ylikäytävässäkaksin odottavat vieraitansa.

Vihdoin saapuu pitkä juna vihellellen,jossa suuret herrat matkustavat.Vaarit hattujansa kilvan huiskutellen«eläköötä« heille kaijuttavät.

Kukitettu herra katsoo ikkunasta...vaarit kumartavat hartahasti.Toinen heistä, lakaten jo huutamasta,«näkivätpäs!« kuiskaa riemuisasti.

Paljon kertomista riittää vanhuksillalapsillensa vierahista näistä.Vierahatkin hauskimmilla muistelmillamuistavat «ne kaksi yksinäistä.«