Mä en voi olla siellä

Läpi elontieni sielussainYks’ kuva armas säilyy,Se surussain ja riemussainVain arvokkainna päilyy.Lapsuuden koti pieni onTuo kuva unhottumaton –Vaan voi en olla siellä.

Mä lasna siellä uinailinUnelmat herttaisimmat,Pelloista kodin perkkailinVainiot vihannimmat.Mä siellä tunsin tuntehetNiin viattomat, vienoiset –Vaan voi en olla siellä.

Mun yltyi sielu isoomaanTiedonpuun omenoita,Epäillä alkoi toiveitaanJa utu-unelmoita;Aatteita alkoi etsimään,Totuuden tielle pyrkimään,Sai ihanteensa siellä.

Vaan vanha taatto kauhistuiMun koiton ”kiihkoiluista”.”Tuo poika”, lausui, ”hullaantui,Ei leipää tule nuista”.Hän tiedon kielsi kerrassaan,Kuin seinä seisoi kiellossaan. –Siks’ voi en olla siellä.

Me kauvan, kauvan taisteltiin,Hän seisoi horjumatta;Kun vihdoin viimein vaijettiinJäi kumpii kaatumatta.Mä väistyin, elän aatteillen’,Hän elää leivän etehen –Siks’ voi en olla siellä.